Hatkastoori

(KOKEMUKSET OVAT USEAN VUODEN TAKAA. NYKYÄÄN OLEN TÄYSIN PÄIHTEETÖN.)

“Mul on dänkkii, pirii, mämmiä ja muija. Mut vittu, fikti jäi mielisairaalaan.”

Suljetulla osastolla kiskoin kamaa käytännössä kokoajan. Viimeistään ainakin ekojen hatkojeni jälkeen. Silloin kalsareissa hullujenhuoneelle tuli mukana muutakin kuin mulkkuni. Säkit pullottivat doupista siis melkoisella tavalla. Nyytit tyhjentyivät laitoksessa päivien kuluessa kaikessa hiljaisuudessa vessani kiiltäville kaakeleille.

Mulla on tässä just nyt tänään pitkälti kaikkia huumeita mitä edes voisin kuvitella haluavani. Ensimmäisenä mainitsen fundamentaaliset varannot kuosin ensisijaista rakennusainetta. Metapohjaisen jytkeen täyttämä bägi on tällä kertaa erittäin kunnioitettava.

Uhhh!

Jonkun verran MDMA:ta puhtaassa kidemuodossa. Varasin spessun satsin näitä rakkauden kristalleja ihan tälle matkalle. Pian pääsen tiputtamaan tuota ihanaa tavaraa pitkähkön tauon jälkeen.

Puoli vuotta olen melko tietoisesti palautellut aivojen mielihyväkeskuksia viimeisestä kuurista. Silloin tuli möyrittyä reilu viikko vain ja ainoastaan mämmillä. Eikä ollut edes pääsiäinen. Tuote ei harmikseni liikkunutkaan silloin ihan haluamallani tavalla. Tuli sitten syötyä kuormasta varmasti vähintään puolet setistä. Ihmettelen kuinka olen mahtanut selvitä silloin ilman mitään merkittävää laskujen tapaistakaan.

Tällä kertaa kallisarvoiset lemmenlääkkeet odottavat juuri sitä optimaalista hetkeä ja seuraa. Ennakkoon olenkin sopinut visiittejä tarkoilla koordinaateilla. Suuntaan kohteisiin jossa elähdyttävä femiinienergia pulppuaa valtoimenaan.

Niin…

On muistettava tietysti kannabis. Mukana on ehdottomasti myös perinteiset pajautukset. Onhan sitä ihmisen säännöllisesti muistettava lääkitä psyykettään.

Ai missäkö olen?

En ainakaan kotikaupungissani. Virka-apupyyntö on nyt tällä kertaa jo luultavasti tehty. Olen siis virallisesti etsintäkuulutettu. Tulen kulkemaan tiiviillä tahdilla satunnaisesta tukikohdasta toiseen. Kiitos kaikki rakkaat kanssakulkijani vilpittömästä vieraanvaraisuudesta jo etukäteen! Tarvittaessa pystyisin viettämään tässäkin lokaatiossa useita viikkoja.

Tosiasiassa virkavalta käy kaiketi vain muutaman kerran kämpilläni. Ihmettelen jos edes sitäkään. Onhan poliisilla varmasti parempaakin tekemistä.

Tämä karkuri on kaiken lisäksi vaaraton jopa itselleen. Niin, se lukee minulla hoitoonmääräämispäätöksessäkin. Sehän on se tieto joka ystäviä ensisijaisesti kiinnostaa. Tällä tarkoitan nimenomaan niitä yhteiskuntarauhan siniseen pukeutuneita valvojiamme.

Pari viikkoa tästä eteenpäin ja hoitopäätökseni on oletettavasti rauennut. Silloin ilahduttavan ymmärtäväinen herra ylilääkäri kirjoittaa minusta varsinaisen uloskirjauksen.

Poliisien rekisterissä kohdallani: “Henkilö otetaan kiinni jos hän sattumalta osuu muuta tehtävää suorittaessa vastaan.”

Jossain vaiheessa voinkin sitten käydä hakemassa unohtamani hammasharjan osastolta ihan oma-aloitteisesti. Nyt täytyy vain muistaa pitää erityisen matalaa profiilia. Sekin riittää mainiosti kun olen edes jotenkuten ihmisiksi.

Selvitin tarvittavat pykälät tietenkin ennakkoon. Pohjustukseksi kyselin käytännön näkemykset vastaavan muuvin aiemmin onnistuneesti toteuttaneelta toveriltani. Sitten valmistelin huomattavan perusteellisen kirjallisen toimintasuunnitelman kovassa käytössä olleeseen päiväkirjaani.

Pakeneminen mentaalivankilasta vaati silloisilta ajatuksilta valtaosan huomiostani. Yksinäiset pimeät illat huoneessani venyivät kynän sauhutessa kemiallisen polttoaineen voimalla.

Pyrin pohtimaan kaiken perin pohjin monelta eri kantilta. Toimintani syyt ja seuraukset ovat nyt varsin realistisena tietoisuudessani. Vaakakuppi kallistui lopulta tälläiseen oman oikeuden ottamiseen pois pääsemiseksi. Toisena vaihtoehtona oli ainoastaan alistuminen tämän epäoikeudenmukaisen mielenterveysjärjestelmän ikeeseen.

“Eiks sua yhtään jännitä?” Nainen tiedustelee noukkiessaan minut kyytiin sairaalarakennuksen edestä. Ilmeisesti hän hämmästyy siinä hetkessä olemukseni tyyneyttä.

Ihmettelen vähän itsekin suurta rauhaa joka sykkii syvältä sisimmästäni. Tuo kasvava tuntemus voimistuu yhä matkan jatkuessa ja kotimaisemien jäädessä kauas taakse.

Aurinkoisen moottoritien kiitäessä allamme tajunnastani tuulettuvat viimeisetkin pelon häiveet. Olemme menossa sinne mistä minua ei osata etsiä. Kaiken lisäksi todennäköisyys siihen, että minut yhdistetään seuraksi kaavailemiini henkilöihin on häviävän pieni.

Nautin valtavasti näistä upeista kesän ensimmäisiksi luokiteltavista päivistä. Kenties enemmän kuin ikinä aiemmin olen lopulta edes voinutkaan.

Kuvitelkaa kun näkökenttä rävähtää moniulotteiseksi ja tunteiden koko spektri avautuu täyteen intensiteettiin. Uudestaan syleilen ihmisyyttä kaikessa sen kauneudessa. Loputtomalta piinalta tuntuva häkki vaihtui hetkessä täysin rajoittamattomaksi vapaudeksi. Riemastuttavaa!

Miten voisinkaan nähdä toisin?

Havahdun. ”Apua! Se tappaa mut.” Hän huutaa ja juoksee hädissään tilavasta makuuhuoneesta keittiöön. Perässä seuraa kiivas nuori mieshenkilö joka on tuon naisen poikaystävä.

Ponnahdamme asunnon omistajan kanssa samoilta sijoiltamme jalkeille. Seuraamme tuota kaksikkoa tapahtuman keskiöön. On kulunut useita sekavia päiviä. Niihin liittyvät usvaiset muistot sijoittuvat hajanaisina lomittain mieleni sopukoihin.

Asunnossa on viihtynyt kirjava joukko ihmisiä. Saapumisestani kaupunkiin on noin viikko. Minun on määrä suunnata täältä seuraavaan kohteeseen sarastavan päivän koitteessa. Aamuyön dramaattiset vaiheet kuitenkin muuttavat suunnitelmani täysin.

Mies osoittaa meitä isolla keittiöveitsellä vuoron perään. Ensisijaisena hysteerisen raivon kohteena on kaiketi kuitenkin hän itse. Parisuhteen jännitteet purkautuvat bentsoisen humalan myötä. Yön aikana on näemmä huuhdeltu rauhoittava jos toinenkin vodkan kanssa elimistöön.

Itse tipahdin jo hyvissä ajoin. Kemiallinen horrokseni katkesi vain vaivoin. Tietoisuuteni rekisteröi tilanteen ainoastaan jollain hyvin pinnallisella tavalla. Silti näky tuosta järkkyneestä miehestä teräase kaulallaan piirtyy edelleen selkeänä tajuntaani.

Pääsemme livahtamaan takaisin toiseen huoneeseen. Työnnämme painavan lipaston oven eteen.  Veitsi työntyy oven raosta raivoisasti kerta toisensa jälkeen. Toinen naisista saa paniikistaan huolimatta soitettua hätänumeroon. Uhkaajamme kuulee virkavallan saapuvan ja hän pakenee asunnosta.

Minullakin on haku päällä joten kiipeän palotikkaita pitkin alas karkuun. Katselen kauempaa kun ikkunasta lentää miehen kämppään tuoma taulutelkkari. Kaiketi se oli naisten tapa purkaa vihaansa tuota piinattua sielua kohtaan.

Lopulta palaan paikalle kun oletan reitin olevan selvä.

Poliisit olivat kuulleet nimeni mainittavan tehtävänsä yhteydessä. Episodin aiheuttaja saatiin kiinni lähistöltä. Vihdoin kun luulemme hässäkän olevan ohi sinivalkoinen pakettiauto kaartaa takaisin pihaan.

Olen liian väsynyt lähteäkseni lipettiin joten antaudun suosiolla. Ennen kiinniottoani heitän taskussani olevat ryssäpamit naamaan.

Filmi katkeaa ja seuraavaksi jo istunkin mielisairaalan ruokailusalissa. Töytäisen vahingossa tarjottimellani olevan maitolasin kumoon. Valkoinen neste leviää pitkin pöytää enkä edes vaivaudu reagoimaan millään tavoin.