Ei ollut edes pääsiäinen

Alkuviikolla postiluukustani tipahtaa kuplamuovilla vuorattu kirje. Sen sisältä kaivan malttamattomana tuplavakuumiin pakatut 15 grammaa MDMA kristallia.

RAKKAUTTA SEN KEMIALLISESSA MUODOSSA

Sopiva käyttöannos on ilman toleranssia noin 0.15g. Minulla on siis hallussani aivan hävyttömän paljon huumetta.

Suunnittelen myyväni ison osan satsista. Ensisijaisesti aion olla itse hyvissä. Se lienee sanomattakin selvää.

Oikeanlaisella polttoaineella on mahdollista elää vuosi viikossa.

Kuvittele mieleenpainuva hetki elämässäsi. Sitten kuvittele yhtäsoittoa vastaavia tuokioita kunnes niiden prossessoiminen muuttuu mahdottomaksi.

Muistelen vieläkin tuota ajanjaksoa tietyllä nostalgisuudella. Silloisen minäni kanssa en kuitenkaan vaihtaisi paikkaa enää mistään hinnasta.

Tapahtumia on mahdotonta sijoittaa minkäänlaiselle aikajanalle. Normaalin elämän rutiinit jäävät täysin ja kaikesta tulee eksistentiaalista mössöä.

Irrallinen näytös kaiken sen kaaoksen keskeltä:

Samaa rataa on kestänyt kohta viikon verran. Elimistöni on kyllästetty serotoniinilla ja muilla välittäjäaineilla. Koen myötätuntoa kaikkia ja kaikkea kohtaan.

Rappiota joka saattaa hetkittäin vaikuttaa jopa myönteiseltä.

TUNTUU EPÄINHIMILLISEN HYVÄLTÄ

Nousen pois metron kyydistä Sörnäisen asemalla. Tervehdin laiturilla kahta venäläistä naista jotka reagoivat minuun hilpeydellä.

He ovat lomailemassa helsingissä. Pyytävät saada ottaa minusta kuvan. Potretti lähtee kuulema heidän ystävälleen itärajan toiselle puolen. Irvokas otos suomalaisuudesta.

Ehdotan juomia läheisessä kuppilassa.

Ohjaan naiset pöytään. Koska olen täysin rahaton tarjoan seurueelle kraanavettä jäillä. Kannan tuopit pöytään arvokkain elkein.

”Voda, vodka. Almost the same hehheh”

Jostain alitajuntani syövereistä pulpahtaa mieleeni tarina. Kuulin sen isältäni ja se liittyy edesmenneeseen isoisääni talvisodassa.

Poliittinen korrektius katosi jo päiviä sitten joten päätän alkaa sanallistaa.

“On talvinen yö ja korsuun astuu venäläinen sotilas. Kädessä hänellä on käsikranaatti. Joku joukkueesta tarttuu kivääriin ja osoittaa tulijaa ampuakseen. Isoisäni keskeyttää tapahtumien kulun. Hän tarkkanäköisesti ymmärsi mistä on kysymys. Venäläinen halusi antautua ja jäädä vangiksi. Kranaatissa ei ollut sokkaa ja jos tuo sotilas olisi saanut luodin otsaansa kaikki olisivat kuolleet.“

Saatuani kertomukseni päätökseen pidättelen itkua. Niin syvällisesti en ollut tarinan merkitystä aiemmin ymmärtänyt. Ilman isoisäni sosiaalista tilannetajua minua ei edes olisi olemassa.

Isoisäni ihanteet ahkerasta työnteosta ja säästäväisyydestä.

Minä viidettä päivää päihtyneenä kansaneläkelaitoksen rahoilla. Minä kylpemässä Guccin hajuvedellä miesten vessassa. Minä vaihtamassa jalkaan uusia Cleinin Kleinin boksereita jotka ostin äidiltä saamallani viidenkympin setelillä.

KAUSAALIKETJU ON JATKUNUT KATKEAMATTOMANA JA TÄHÄN ON TULTU