Käännön naamioni nurinpäin ja siitä seuraava helpotus saa minut puhumaan valtoimenaan. Vastaanotan nuorien tyttöjen viattomia, enemmän kysyviä kuin keimailevia katseita. He ovat pyhiä olentoja joissa rakkaus ei ole vielä itseään ilmaissut. Minähän se olinkin. Narkissos kumartuneena lähteen ylle, juoden valoa omista silmistäni. Pahuksen murju, haisee märkä betoni. Mittarit on luettava. Kirottu kosla pihalla, kahvat jäävät … Continue reading Sanat veitsinä