Käännön naamioni nurinpäin ja siitä seuraava helpotus saa minut puhumaan valtoimenaan. Vastaanotan nuorien tyttöjen viattomia, enemmän kysyviä kuin keimailevia katseita. He ovat pyhiä olentoja joissa rakkaus ei ole vielä itseään ilmaissut. Minähän se olinkin. Narkissos kumartuneena lähteen ylle, juoden valoa omista silmistäni.
Pahuksen murju, haisee märkä betoni. Mittarit on luettava. Kirottu kosla pihalla, kahvat jäävät käteen. Ajan sillä rahan perään. Pankkitilillä 5500€ ja Bitcoinissa 30t€, lähes kaikki läpeensä lainoitettuna. Ulosotossa 12t€. Aika on puolellani. Jatkan jatkamista.
Mikä täällä haisee eniten? Eilisen hiki, huomista varten kallis hajuvesi, imuroimaton lattia, pyyhkimätön pöly, kosteus sahanpurusta, kahvi ja tupakka hengityksessäni, toive sinusta, pelko päättymisestä, sekä häpeä joka hohkaa ihmisen kehosta. Hajut sekoittuvat yhteen. Taloni on kuolemassa.
Syntyy jotain uutta, alkaa kuin hiljainen räjähdys. Tyhjyys joka jää, täyttyy. Korvani kuulevat jälleen musiikin. Silmäni näkevät maalaukset galleriassa. Avaimet löytyvät käytävän maton alta. Ne vievät minua toisten tyttäriä kohti. Kohti ääniä jotka kertovat minulle elämästä. Auringon alle, lämpöön. Maailma on raskaana mahdollisuuksista.
Sanan merkitys: veitsellä huitaisu. Lauseen merkitys: heitetty veitsi. Kappale: valuva veri, vuotava, siitä kohdasta minusta jonka en tiennyt olevan olemasta.
Minä kaiken jälkeen. Elän ja sykin puhdasta tietoisuutta. Tämä ei ole tarkoitusta varten. Tämä on seurausta siitä, että lakkaan taistelemasta. Virta kantaa jotakin. Joki on aina olemassa. Käteni tekevät työtä, koittavat pysyä perässä.
Ennen sanani ja lauseeni olivat teräviä veitsi. Käytin niitä kirurgisella tarkkuudella. Rikon ainoan peilini eteisessä. Riivin ihoani auki sirpaleilla. Menen vastaanottamaan häntä. Ei enää heijastusta, oma nimenikään ei sovi suuhun. Riittää että olemme.
Katso arpiani, katso ihoani. Pystytkö lukemaan tarinaani, ennen kaikkea, kestätkö sen.
Haluan uskoa unien ja laulujen olevan todellisuutta. Yhtäkkiä harmaa kahtiajako liukenee; kaikki on yhtä, liminaalista aaltoa. Sisäinen ja ulkoinen maailma sekoittuvat keskenään. Aika romahtaa. Kaikki on samaa virtaa. Kärsimys ja nautinto menettävät raja-aitansa. Tuska on totta, mutta silloin, on myös ekstaasin luonne ikuista. Sitä hetkeä kutsutaan valaistumiseksi.
En vaadi maailmalta mitäön. Olen täysin aseeton. Jäljellä on pelkkä oleminen. Valaistuminen ja hulluus menettävät molemmat merkityksensä. Se on se hetki jolloin maailma lakkaa olemasta velkaa minulle. Myös minä olen syntini sovittanut. Kaikki roikkuu ilmassa sellaisenaan: kauniina, rumana, outona ja tylsänä. Tuntuu jotenkin kevyeltä. Olen löytänyt rauhan.
Talletan nämä suuremmoiset sykäykset koskemattomana aarrekammiooni. Tässä sielussa ei ole sitä kavaluutta joka sallii rumien intohimojen kukkia. Ei enää. Kuitenkin, olen sisäisten ristiriitojen repimä raukka. Pinnallisella tasolla pidän kaikista tapaamistani ihmisistä. Ytimessäni kuitenkin kukkii omahyväisyys. Itsekkyyteni linnakkeessa, kaikki ovat minulle vastenmielisiä muukalaisia.
Kunpa pystyisin paremmin ilmaisemaan riemuni, kipuni, toivoni ja toivottomuuteni. Minua ajavat tuntemattomat voimat kun elän taiteeni kautta. Silloin kun itsekkyyteni linnake on uhattuna menen peloissani sen kellariin itkemään. Olen enemmän yksin kuin kukaan. Minä, tarinoiltani traaginen, tragikoominen, tai sitten pelkkää viihdettä. Ei miten, vaan kuka. Elämä on ikkuna, ei peili.
Lakkasin tarvitsemasta kirjoja. Nyt kirjoitan ne uudelleen itselleni. Kun kuolen, kantakaa minut kasvimaahan ja istuttakaa päälleni omenapuu. Uskon sanojeni takana olevaan merkitykseen. Vierailla mailla, suurin osa kirkkaudestani hämärtyy. Sanani sulavat suohon. Kotonani tyylini, käsittämätön. Kadotettuna käännöksessä.
Mitä seuraavaksi putoaa sormieni välistä? Murenenko murteeksi, jota kukaan ei tajua? Apua, auttakaa, mä häviän. Kaikesta huolimatta täällä, kahvikupin varjossa. Valmistan itselleni salaattia lauseina, kappaleina. Jätän näppäimistöni alle hikisiä jälkiä. Kukapa kuulisi mielipuolta… Kuulethan vielä, älä haalistu ruutuni toisella puolen.
—Eemu J. Aschan
Eemu Julius 