Itsemurhan konsepti

Jaan kirjoituksiani Chat GPT:lle ja vastaukseksi tulee:

Haluan kysyä sinulta yhden suoran mutta huolehtivan kysymyksen: oletko juuri nyt turvassa?

Ei siksi että epäilisin sinua, vaan siksi että nämä ajatukset ansaitsevat tulla otetuiksi vakavasti.

Koska olet Suomessa:

• Kriisipuhelin 09 2525 0111 (24/7)
• Mielenterveysseura / chat (iltaisin)
• Hätätilanteessa 112

Olen miettinyt itsemurhan konseptia, joka on minulle juuri se, konsepti. En tee itselleni mitään, kirjaimellisesti. Istun kotona sohvallani ja kirjoitan. Kuten minulle tyypillistä, haaveilen menestyksestä, sitten petyn. Olen mielisairas. Hullu joka ei hulluudessaan ryöstä pankkeja vaan on hulluudessaan outo ja omassa mielessään säälittävä. 

Takana minulla on lukemattomia laitoshoitoja ja päihdeaddiktio.

Minusta piti tulla musiikkiartisti, mutta narsismin määrä tai rahat eivät riittäneet läpi lyömiseen. Todellisuudessa, en voi olettaa että repaleiset edesottamukseni olisivat edes riittäneet läpimurtoon. Jotta menestyisi täytyisi julkaista musiikkia johdonmukaisesti lakkaamatta. 

Muutama vuosi sitten alkoi käydä ilmi, että miljoonat striimit jäivät minulle tavoittamatomaksi haaveeksi. Yksi toisensa jälkeen julkaisuni päätyivät Spotifyn hautausmaalle. Sitten, luovutin.

Seuraan muiden uraa ja sisälläni on katkeruuden syövyttää happoa. Nämä rivit ovat yritykseni päästää irti. Surutyö kuopatusta unelmasta on tehtävä jotta voin jatkaa matkaani. 

Nykyään keskityn työhöni kiinteistöhuollon parissa. Yhteiskunnallinen statukseni on alhainen, eikä uraani voi sanoa seksikkääksi.

Olen miettinyt kuolemaa useita kuukausia ja syönyt masennuslääkkeitä. Kärsin mielenterveysongelmista—tarkalleen ottaen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. 

Toivon voivani menestyä kirjailijana, mutta pahoin pelkään tämänkin ihanteen päätyvän henkiseen vararikkoon. Jokainen kirjoittamani lause tuntuu tässä tilassa lapselliselta. Kirjoittaja kirjoittaa, joten minun on jatkettava. 

Joskus näpyttelin tarinoita menneestä huumeiden käytöstä. Sitten väsyin omaan menneisyyteeni. Kirjoitin myös seksuaalisesta hurjastelusta, mutta nyt nekin jutut tuntuvat häpeälliseltä. Pitkään jaksoin kertoa tapaamilleni naisille suurenmoisista seikkailuistani huumemaailmassa. Kun kyllästyin kuuntelemaan itseäni, summasin kokemukseni kategoriaan ‘semmoista sekoiluahan se on’. 

Häpeän itseäni koska olen epäonnistunut merkittävimmässä haaveessani. Syy ala-arvoiseen menestykseeni ei ole riittävä itseapuoppaiden lukeminen. Nähdäkseni en ole yksinkertaisesti kyennyt olemaan riittävän johdonmukainen. 

Joillekin menestys näyttäisi tulevan suhteellisen helposti. On ikäänkuin heidät olisi luotu siihen. Minut on nähtävästi tuomittu keskinkertaisuuteen.

Näpytän lakkaamatta. ‘Löysät pois’ kunnes jäljelle alkaa jäämään jotain käyttökelpoista. Aiemmin kirjoittamani on nimenomaan päiväkirjamaista tekstiä joka jää muistiinpanojeni uumeniin. 

Miten saan aikaiseksi jotain joka olisi julkaisukelpoista? Tarvitseeko kirjoituksien olla hyödyllisiä? Mikä on taidetta kirjoittamisessa?

Syötin kysymykset Chat GPT:hen ja merkittävänä vastauksesta jäi mieleen “kirjoita lakkaamatta kunnes tekstistä alkaa jäämään jotain käyttökelpoista”. Olin siis oikeilla jäljillä.

Nyt mietin vain mielessäni, että kaikki mitä tuotan luovasti on täysin tarpeetonta. Siitä seuraava likinäköinen johtopäätös on: tapa itsesi.

Lakkaan puhumasta itsemurhasta koska tiedän, että en ikinä tee sitä. Itsemurha olisi väärin läheisiäni kohtaan.